« Takaisin Linjanveto -sivulle

Konsensus säilyy, sisältö muuttuu

Hyvä ystäväni Paavo Lipponen on turhaan esittänyt huolestumisensa ulkopoliittisen konsensusperinteen romuttamisesta (Suomen Kuvalehti 39/2007). Yhteisymmärryksen tavoittelu on aina ollut ja on jatkossakin oleva ulkopolitiikassamme keskeisessä asemassa. Nykyään konsensuksen tavoittelu on itse asiassa jopa tärkeämpää kuin aiemmin, koska ulkopoliittinen päätöksenteko on uuden perustuslain ja EU-jäsenyyden myötä entisestään parlamentarisoitunut.

Mitään suurta ulkopoliittista linjaratkaisua ei Suomessa kyetä tekemään ilman kolmen suuren puolueen yhteisymmärrystä. Konsensus edellyttää hallitus-oppositiorajan ylittävää yhteistyötä. Tästä meillä on hyvä kansallinen kokemus. Viittaan vaikkapa siihen lojaalisuuteen, jota Lipposen SDP osoitti Suomen EU-jäsenyyden tueksi. Ilman sitä ja Esko Ahon johtajuutta ei Kokoomus millään olisi saanut asiaa yksin hoidetuksi. Tunnen tämän politiikan perinjuurin. Kokoomus on Kekkosen ajoista lähtien antanut oppositiosta tukensa hallitukselle tärkeissä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.

***

Lipponen antaa myös ymmärtää, että Kokoomuksen hallitusvastuun myötä oikeastaan mikään ei ole muuttunut, korkeintaan keskustelun avoimuus on lisääntynyt. Se onkin jo paljon. Keskustelun avoimuus symbolisoi sitä, että ulkopolitiikassakin siirrytään nykyaikaan. Muuttumattomuuden osalta en voi allekirjoittaa Lipposen väitettä. On selvää, että myös ulkopolitiikkaan tulee uudenlaisia painotuksia, kun hallitusvalta vaihtuu.

Ulkoministeriö on kokoomuslaisessa johdossa ensimmäistä kertaa 70 vuoteen. Eikö mikään ole muuttunut! Vaikka pidän konsensuksesta kiinni, ei se tietenkään tarkoita muuttumattomuutta. Konsensuksen tavoittelu ei myöskään tarkoita sitä, ettei suvaittaisi erilaisia mielipiteitä, joihin esimerkiksi oppositiolla on oikeus. Konsensus ei myöskään tarkoita, että edettäisiin luokan huonoimman oppilaan ehdoilla. Seuraavassa muutamia esimerkkejä sisällöllisestä kehityksestä, jotka hyvin huomioivat myös konsensuksen tarpeen.

1. Hallitusohjelman kirjoittamisen jälkeen ajallisesti ensimmäisenä tuli vastaan Viron patsaskiista. Vetosin voimakkaasti puheenjohtajamaa Saksaan, jotta EU osoittaisi jäsenmaille lupaamaansa solidaarisuutta myös silloin, kun pieni jäsenmaa sitä tarvitsee. Merkittävä muutos oli, että Suomi lähestyi Viron kysymystä suoraan, ei Moskovan kautta kuten aiemmin on tehty. Vetoomus oli tarpeen tehdä, jotta Viro saisi sille kuuluvan tuen EU:lta. Suomen toimilla oli virolaisille suuri arvo ja lähihistoria huomioonottaen aktiivisuudellamme oli myös symbolista merkitystä.

2. Suomen suhteissa suurvaltoihin on hallituksenvaihdoksen myötä tapahtunut eräänlainen rytminvaihdos. Suomen ja Yhdysvaltojen suhteiden myönteistä tilaa ei enää kukaan kyseenalaista. Tämä on kaikkien ollut helppo havaita. Kyse on meille tärkeästä asiasta, koska Yhdysvallat on maailman johtava suurvalta ja EU:n keskeinen kumppani. Transatlanttisia suhteita onkin perusteltua edelleen kehittää.

3. Venäjän suhde on meille elintärkeä. Venäjä kehittyy nopeasti ja on entistäkin tärkeämpää osata "lukea Venäjää", sillä Venäjän tarjoamia mahdollisuuksia on voitava hyödyntää nykyistä paremmin. Siksi on aihetta valmistella laajaa politiikkaohjelmaa, jolla elinkeinoelämästä, tieteestä, taiteesta ja taloudesta saadaan mobilisoitua aloitteellisuutta Venäjän suuntaan. Tämä voi tapahtua parhaiten niin, että poliittinen toimija eli maan hallitus ottaa asiassa aloitteen, kuten olemme yhdessä presidentti Tarja Halosen kanssa todenneet.

4. Monenkeskisessä yhteistyössä on tehty uudelleenarviointia. Pohjoismainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö on nähty uutena mahdollisuutena. Erityisesti Suomen, Ruotsin ja Norjan kesken pyritään tiiviiseen yhteistyöhön kansainvälisen kriisinhallintatyön saralla. Olemme tarjoamassa tähän työhön entistä yhtenäisempää pohjoismaista konseptia, "nordic approach", joka kykenee operaatioissa toimimaan paikallisen väen luottamuksen pohjalta. Tapaan kollegani näissä merkeissä seuraavan kerran ensi viikolla Norjan Bodössa.

5. Itämeren taloudellinen, poliittinen ja kiireellisimmin ympäristön tilanne vaativat nopeaa etenemistä. On syytä katsoa, pitäisikö kaikkien reunavaltioiden organisoida yhteistyönsä uudelleen. Tavoitteena on huomioarvoltaan ja poliittiselta painoarvoltaan samaan tapaan vahva alue kuin Välimeri jo tänä päivänä on. Tarkoituksena ei ole mitätöidä Lipposellekin läheistä pohjoisen ulottuvuuden -konseptia vaan täydentää ja vahvistaa sitä. Itämeren alue ansaitsee vahvan aseman EU:ssa. Tästä syystä EU:lle valmistellaan alueen valtioiden aloitteesta Itämeri-strategia.

6. Juuri yleiskokouksensa käynnistäneen YK:n rooli Suomen ulkopolitiikassa arvioidaan uudelleen. Suomen sisällöllisiä ja toiminnallisia YK-tavoitteita terävöitetään uuden YK-strategiamme avulla. YK:n turvallisuusneuvostoon Suomi on ehdolla vuonna 2013 alkavalle kaudelle. Meidän on satsattava näihin tavoitteisiin nykyistä enemmän.

***

Kokoomuksen tarkoituksena on huolehtia siitä, että Suomen linja pidetään aktiivisena ja toiminnallamme on kansainvälistä vaikutusvaltaa. Kahdenvälisten suhteiden ohella EU on tärkein vaikutuskanavamme, ja siellä vaikutettaessa kaikki merkittävät puolueet tulee ottaa huomioon. Se vaatii myös kotimaista yhteistyötä. Aina on kuitenkin hyvä sallia myös uutta tavoitteleva keskustelu. Jos Kokoomus on tässä kunnostautunut, ei se ole keneltäkään muulta pois.

Päämääränä on toimia niin, että eri tahot voivat kuitenkin soittaa samoista nuoteista ja olennaiset soitinryhmät pysyvät rytmissä mukana. Tässä tarvitaan myös merkittäviä suomalaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia - sellaisia kuin Paavo Lipponen.

Ilkka Kanerva

Ulkoministeri