« Takaisin Linjanveto -sivulle

Etsitään syylliset!

Kunnallisvaalit ovat muutaman viikon päästä. Kuntatasolla riittäisi kyllä keskustelunaiheita, mutta ymmärrettävästi päähuomio on keskittynyt Kauhajoen järkyttävään murhenäytelmään. Eduskunnassa oppositio on hyökännyt asian tiimoilta hallituksen ja erityisesti sisäministerin kimppuun. Syyllinen pitäisi löytää ja samalla saada tragediasta poliittista hyötyä.

Jospa asiat olisivatkin niin helppoja, että erottamalla sisäministeri ja haastamalla yksittäisiä poliiseja oikeuteen, paha menisi pois ja voitaisiin pestä kädet todellisesta ongelmasta. On myös liian yksinkertaista vaatia kouluihin pienempiä ryhmäkokoja ja enemmän tukihenkilöitä. Vastuuta ei voi siirtää opettajille eikä muutenkaan yhteiskunnan tehtäväksi! Me olemme kaikki vastuussa toisistamme. Kun minulla on ollut vaikeata, on ystävien ja kavereiden tuki ollut kullan arvoista!

Toki päättäjien pitää toimia siten, että lait ja asetukset suojaavat kansalaisia. Aselakia on syytä tiukentaa, erityisesti urheiluun ja metsästykseen soveltumattomien käsiaseiden osalta. Toisaalta Jokelan tapauksen jälkeen on havaittu, että nykyinen tietosuojalaki on torso, koska se estää järkevän viranomaistoiminnan. Ylimitoitettua tietosuojaa ovat vaatinet monet sellaiset opposition edustajat, jotka ihmettelevät hidasta toimintaa Jokelan tapahtumien jälkeen. Toivottavasti he ovat nyt valmiita korjaamaan lakia.

Omasta taustastani johtuen arvostan suuresti urheiluseurojen ja muiden vapaa-ajan toimijoiden talkootyötä. Tällaisella työllä estetään tehokkaasti nuorten syrjäytymistä ja muutenkin yleistä pahoinvointia. Korostan vielä, että koulua ei pidä syyllistää, mutta luokattoman lukion laittaisin suurennuslasin alle. Oma kokemukseni on, että varsinkin poikien osalta luokkahenki on ollut paljon tärkeämpi asia kuin konsanaan ylisuuret luokat.

Tosiasia on tällä hetkellä se, että osa nuorista voi todella pahoin ja heidän tuskansa helpottamiseksi tarvitaan lisää resursseja. Omalta osaltani päätin kantaa korteni kekoon lahjoittamalla pääosan syntymäpäiväni lahjarahaston tuotosta nuorten mielenterveystyöhön ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Painotan tässä yhteydessä, että korkealla tasolla vapaaehtoista mielenterveystyötä tekevän Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Pekka Saurin huoli siitä, että media tekee sairaista murhaajista superjulkkiksia, on mielestäni aiheellinen.

Onneksi jotain hyvääkin on tapahtumassa. Marraskuussa saamme lopulta ajaa moottoritietä Turusta Helsinkiin. Kolmenkymmenen vuoden työ on kantanut hedelmää. Nyt on syytä panostaa kasitien kuntoon laittamiseen!

Muistakaa pitää huolta toisistanne ja muistakaa äänestää, sillä on merkitystä.

Ilkka Kanerva

Aiempia Linjanvetoja