Kuka saa kastaa varpaansa Genesaretinjärveen?
Vierailin Lähi-idässä rauhankokouksen aattona. Näin kaksi eri maailmaa ja todellisuutta: Länsimaisen Israelin ja miehitetyt palestiinalaisalueet tarkistuspisteineen ja turva-aitoineen.
Palestiinalaishallituksen pääministeri Salam Faijad oli rauhan kannalla, mutta suhtautui hieman pessimistisesti sen mahdollisuuksiin nykytilanteessa.
Saman miehen huolena, finanssiministerin ominaisuudessa, on myös palestiinalaishallinnon katastrofaalinen budjettitilanne ja haasteellinen hallintouudistus.
Minulle tehtiin selväksi siirtokuntapolitiikan vahingollisuus palestiinalaisten jokapäiväiseen elämään ja tulevan valtion elinkelpoisuuteen. Länsirantahan on epäyhtenäinen ryhmä israelilaissiirtokuntien halkomia maatilkkuja.
Rauhanprosessin tavoitteena on edelleen pidettävä kahta rinnakkain elävää valtiota, joista toinen on elinkelpoinen Palestiina.
Israelin presidentti Shimon Peres jaksoi valaa optimismia, samalla kun vierailijaa muistutettiin todellisuudesta: rauhankokouksista huolimatta Kassam-raketit lentävät Gazasta Israeliin, yleensä siviilikohteisiin. Israelille avainasia on turvallisuus, palestiinalaisille miehityksen päättyminen ja itsenäisyyden saavuttaminen.
Molemmat osapuolet ansaitsevat rauhan ja turvallisuuden, mutta sitä on tarjottava myös kumppanille.
Usein sanotaan kaikkien tietävän, mikä tulevan ratkaisun pitäisi olla, mutta keinot ovat hukassa. Tällä kertaa suurimpia vaikeuksia ovat monen mielestä sisäpoliittisesti epävakaat olot sekä palestiinalaisten jakautuminen maltillisten voimien johtamaan Länsirantaan ja Hamasin hallitsemaan Gazaan.
Edelleen keskustellaan siitä, miksi edellinen yritys rauhaan seitsemän vuotta sitten kaatui. Juuri nyt on tärkeintä pitää kiinni siitä, mitä tällä viikolla Annapolisissa sovittiin. Aikaa on vuosi, ja kyseessä on todella iso haaste. Tähänastisesta viivytystaktiikasta on luovuttava ja käännettävä historian lehteä.
On myös muistettava Syyria ja Libanon. Syyria vaatii Israelin 1967 valloittamaa Golania takaisin. Syyrian nykyisen presidentin isä ilmoitti rauhanneuvottelujen viimeksi kariutuessa haluavansa "kastaa varpaansa Genesaretinjärveen".
Jokainen kiistakysymys on tulvillaan symboliikkaa. Egyptin ja Jordanian jo vuosia kestäneet rauhansopimukset Israelin kanssa ovat todiste siitä, että rauha on mahdollinen. Kaikkien arabimaiden on sitouduttava rauhaan. Kaikkien etua rauha ei näytä palvelevan. Terrori ja ääriliikkeet toimivat vahvasti ja saavat käyttövoimaa köyhyydestä.
Ulkopuolisiakin tarvitaan, koska osapuolet eivät luota toisiinsa. Kestävä rauha saadaan aikaan vain osapuolten omin toimin. EU on palestiinalaisten suurin taloudellinen tukija, ja sillä on alueella myös kaksi siviilikriisinhallintaoperaatiota. Kehitämme alueella opetusta, vesihuoltoa ja maareformia - kaikki olennaisia seikkoja tulevan Palestiinan valtion kehityksessä.
Tulokset näkyvät hitaasti, mutta olemme sitoutuneet pitkäjänteiseen työhön Lähi-idän rauhan ja vakauden edistämiseksi. Tämä edellyttää asiallista ja tasapainoista suhtautumista kiistan osapuoliin.
Ilkka Kanerva