Ulkoasiainministeri Ilkka Kanervan puhe Kalevan ulkopolitiikan illassa

Arvoisat kuulijat, hyvät oululaiset, naiset ja herrat,
kiitän aluksi sanomalehti Kalevaa ystävällisestä kutsusta tulla puhumaan tänne Ouluun, joka onkin osuva paikka ulkopolitiikasta keskustelemiseen. Terva- ja lohikaupungista teknologiakeskukseksi ponnistanut Oulu on aina ollut ajassa kiinni pysyvä ja kehittymään pyrkivä dynamo. Oulun asenteesta voin ottaa oppia myös ulkopolitiikkamme hoidossa.

Euroopan unionin kehitys ja Suomen kansallinen linja on viime viikkoina ollut kiivaan keskustelun kohteena. Jäsenmaiden kilpailun on katsottu siirtyneen kovuusasteeltaan sarjatasoa ylemmäksi. Samalla yhteisten sääntöjen ja pelaajien tasavertaisuuden on nähty vaarantuneen. On katsottu, että erotuomari nukkuu ja viidakon laki tekee paluutaan. Kriittisissä puheenvuoroissa Suomen on puolestaan väitetty toimineen liian kiltisti ja luottavaisesti.

Onko EU:n tilanne tällä tavoin muuttunut? Olemmeko vapaaehtoisesti kulkeneet lampaana susien keskellä? Kysymykset ja avoin keskustelu ovat aina oikeutettuja. Mielestäni tämä on tarkan analyysin ja punnittujen johtopäätösten paikka.

On selvää, että viimeistään sokeripäätöksen myötä entisenlainen EU-romantiikka katosi Suomesta. Uutuudenviehätyksen hävittyä ollaan tultu vakiintuneen jäsenmaan EU-arkeen, jossa tappioihin ja pettymyksiin herkemmin tartutaan. Unionin etuja pidetään annettuina ja automaattisina, eikä kustannuksia enää välttämättä suhteuteta hyötyihin. Tämä kehitys on osin luonnollista. Meidän on kuitenkin varottava lyhytnäköistä ja yksisilmäistä unionin syyttelyä - vaikka se houkuttelevaa olisikin.

On kuitenkin totta, että EU:n pelikenttä on muuttunut kovemmaksi. Tämä meidänkin on otettava täysimääräisesti huomioon. Emme voi yksin jäädä pelaamaan vanhoilla säännöillä. Toimintalinjaamme on lisättävä käytännönläheistä särmää. Se tarkoittaa entistä tarkempaa etumme vartiointia, etupainotteista toimintaa ja systemaattista liittolaisten hakemista. Haemme tukea sieltä, mistä sitä on saatavissa. Menemme mukaan etujemme kannalta tärkeisiin jäsenmaiden ryhmittymiin. Emme kulje Brysselissä maalaisserkun asenteella, vaan ajamme näkemystämme rohkeasti ja tavoitteellisesti.

Jos toimintalinjamme ansaitseekin lisäviritystä, olisin selvästi varovaisempi muuttamaan perussuhtautumistamme Euroopan unioniin. Pettymysten kirveltäessäkään meidän ei pidä asettaa itseämme henkisesti EU:n ulkopuolelle. Suomi on itse osa unionia, jonka menestys, vahvuus ja yhteisten instituutioiden kehitys on kannaltamme tärkeää. Suomi on EU:n kärkipään maita, unionin jäsenyydestä hyötynyt ja jäsenenä menestynyt. Kokonaiskuva on jaksettava pitää mielessä.

Väliin kotimaisessa debatissamme perätään epämääräisellä tavalla jonkinlaista uutta suurvisiota unionista. EU:n rakenteita koskeville mega-ajatuksille ei kuitenkaan ole kysyntää. Pitkän kamppailun kohteena ollut uudistussopimus saatiin juuri hyväksyttyä. Uuden sopimussavotan avaamiseen ei ole sen paremmin perusteita kuin haluakaan.

Nyt pitäisikin keskittyä sopimuksen toimeenpanoon, unionin käytännön toimintakyvyn varmistamiseen sekä konkreettisiin tuloksiin. Jäsenmaiden on yhdessä saatava EU:n kilpailukyky sille tolalle, että Eurooppa pärjää kilpailussa myös nousevan idän kanssa. Ilmasto- ja energiapolitiikan sekä useiden muiden konkreettisten kysymysten asettamiin haasteisiinn on vastattava. Unionista on myös tehtävä tehokkaampi kansainvälispoliittinen toimija, jotta Euroopan arvoja ja etuja voidaan vahvemmin ajaa globaalitasolla. Näihin kysymyksiin mahdollisesti perustettavan ns. viisaiden miesten ryhmän olisikin pureuduttava. EU ei tarvitse nyt uusia koneenpiirustuksia, vaan näkemystä siitä, miten koneesta otetaan tehot irti.

Hyvät naiset ja herrat,
olen jo todennut Nato-jäsenyyskeskustelun lähestyvän uhkaavasti pronssikautta. Tapasin viime torstaina Naton pääsihteerin Jaap de Hoop Schefferin ja saatoin jälleen havaita, että meidän on todella syytä seurata ja harkita Natoon liittyviä kysymyksiä. Nato kehittyy koko ajan. Meidän pitää voida käydä sitä koskevaa keskustelua avoimesti ja järkipohjalta.

Suurlähettiläs Antti Sierla valmistelee parhaillaan Nato-jäsenyyden vaikutuksia koskevaa selvitystä. Sen on määrä valmistua vielä tämän vuoden aikana. Kyse ei tietenkään ole mistään keihäsmatkojen pamfletista, vaan seriöösistä arviosta, jonka on määrä antaa kunnollinen pohja kansalliselle harkinnallemme. Selvitys ei saisi jäädä vain teoreettiseksi sormiharjoitelmaksi, vaan sen tulisi sisältää myös näkemys siitä, miten Nato-jäsenyys käytännössä toteutuisi ja miten se meihin ja ympäristöömme vaikuttaisi - jos sitä kansallisen yhteisymmärryksen puitteissa päätettäisiin hakea.

Olen varma siitä, etteivät suomalaiset usko silmänkääntötemppuihin. En usko minäkään. Yhtä varma olen siitä, että suomalaiset pitävät tärkeänä avoimmuutta ja reilua debattia. Siksi lähdenkin siitä, että Nato-selvityksen tulee olla julkinen.

Pidän tärkeänä, että Natoa koskeva kokonaiskuva pidetään mielessä. Nato on monia asioita, eikä sitä ole mielekästä tarkastella vain yksittäi- sestä näkökulmasta käsin. Se on vahva kriisinhallintajärjestö ja kasvava- ssa määrin myös poliittinen organisaatio. De Hoop Scheffer viittasi tähän kertoen matkustavansa säännöllisesti maihin, joissa Naton pääsihteeri ei vielä joitain vuosia sitten edes kuvitellut käyvänsä. Nato on pysyy tärkeimpänä EU:n ja Yhdysvaltain välisenä turvallisuuspoliittisena linkkinä. Toki se on yhä myös Euroopan puolustuksen pääasiallinen perusta eli sotilasjärjestö, joka antaa jäsenilleen turvatakuut.

Jotkut pitävät tätä monipuolisuutta heikkoutena ja merkkinä todellisen mission kadottamisesta. Sen voi kuitenkin nähdä myös vahvuutena: kykynä mukautua uusiin haasteisiin pitäen yllä perusvalmiutta vastata myös vanhoihin. Naton luonteesta ei ehkä olekaan olemassa yhtä oikeaa määritelmää. Maailman kehitys, kulloinenkin tilanne sekä poliittisen päätöksenteon näkökulma vaikuttavat siihen, mitä Nato kulloinkin on ja miten se nähdään. Suomalaisten olisi hyvä nähdä allianssin kehitys kokonaisvaltaisesti ja samalla tietysti harkittava eri piirteiden välistä tasapainoa omasta näkökulmastaan.

Tärkein lähiaikojen ratkaisu on mahdollinen osallistumisemme Naton nopean toiminnan eli ns. NRF-joukkojen toimintaan. Tämä on merkittävä päätös, mutta se tulee suhteuttaa Suomen jo nykyisin vahvaan rooliin Nato-johtoisissa kriisinhallintaoperaatioissa. Nopean toiminnan kyvyn hankkiminen on keskeistä myös EU:n puolella, jossa tukeudutaan Naton piirissä kehitettyihin käytäntöihin. Tietenkään Nato ja EU eivät hanki näitä kykyjä "huvin vuoksi ja urheilun kannalta". Nopean toiminnan tarkoituksena on puuttua kansainvälisiin kriiseihin aikaisemmassa vaiheessa ja siten estää niiden laajeneminen. NRF-joukkoihin osallistuminen syventäisi ja tehostaisi osallistumistamme kansainväliseen kriisinhallintayhteistyöhön.

NRF olisi tärkeä myös oman toimintakykymme kehittämiseksi. NRF on sotilaallisen transformaation eli muutoksen katalysaattori. Se on kehitysmekanismi, jonka avulla sotilaallisia voimavaroja muunnetaan tehokkaammiksi ja nykyaikaisia tarpeita paremmin vastaaviksi. Ajan riennossa on hyvä pysyä mukana, ellei sitten halua - tahallaan tai tahtomattaan - perustaa museota.

Toivon, että voisimme tehdä myönteisen ratkaisun NRF-toimintaan osallistumisesta keväällä 2008 samanaikaisesti Ruotsin kanssa.

Arvoisa yleisö,
vahva toiminta EU:n kautta tai kansainvälisten järjestöjen kuten YK:n ja Naton piirissä ei vähennä hyvien kahdenvälisten suhteiden merkitystä. Päinvastoin: tuloksellinen toiminta monenkeskisissä puitteissa edellyttää toimivia suhteita muihin valtioihin. Tällaisia suhteita Suomi tietenkin hakee laajasti. Hallitusohjelmassa olemme antaneet erityistä painoarvoa suhteiden kehittämiselle Venäjän ja Yhdysvaltain kanssa. Tätä erityishuomiota on helppo perustella: Venäjä on voimistuva ja kehittyvä rajanaapurimme ja keskeinen kauppakumppanimme.Yhdysvallat taas on globaalitasolla merkittävin suurvalta.

Suhteemme Venäjään ovat hyvällä tolalla ja kanssakäyminen läheistä. Venäjän nopea taloudellinen kasvu, poliittinen kehitys sekä entistä tinkimättömämpi ulkopolitiikka kuitenkin edellyttävät meiltä uudenlaista aloitteellisuutta ja aktiivisuutta. Venäjä on Suomelle sekä haaste että mahdollisuus. Nämä ovat saman asian eri puolia. Ellei mahdollisuuksiin tartuta, on haasteisiin vaikeampi vastata. Ja toisinpäin.

Suomen ja Venäjän suhteissa on edelleen paljon molempia hyödyttävää kehittämispotentiaalia. Meidän onkin edistettävä suhteitamme kokonais- valtaisesti ja ennakkoluulottomasti. Tässä tarkoituksessa olemme käynnistäneet hallituksen piirissä UM-vetoisen hankkeen Venäjä-toimintaohjelman laatimiseksi. Sen on määrä kattaa niin kahdenväliset suhteet kuin EU-tason toimetkin.

Suomi on Venäjälle läheinen naapuri ja reilu kumppani. Sellaisena haluamme pysyä vastakin, lähtien tietenkin vastavuoroisuuden periaatteesta.

Yhdysvallat ovat Suomelle keskeinen niin EU:n kautta kuin kahdenvälisestikin. EU:n tärkein kumppani sekä politiikassa että kauppapolitiikassa löytyy "rapakon takaa". Poliittinen yhteistyö Yhdysvaltain kanssa on lähtökohtana merkittävien kansainvälisten kysymysten ratkaisussa. Ratkaisuja ei hevin löydy, elleivät eurooppalaiset maat ja USA kykene toimimaan yhdessä.

Suomen yksiselitteisenä etuna on suhteiden lähentäminen ja tiivistäminen Yhdysvaltain kanssa. Tämä koskee niin politiikkaa, turvallisuutta kuin talouttakin. Meillä on oltava viisautta väistää halpahintainen ja kielteinen Amerikka-populismi. Meidän, jos kenen, tulee nähdä kausi- konjunktuurien yli. Suhteiden vahvistamistyön linjaamiseksi olen käynnistänyt ulkoministeriössä erityisen transatlanttisten suhteiden kehittämisstrategian valmistelun.

Hyvät suhteet Yhdysvaltoihin eivät ole mitään "lännen pokkurointia" vaan ne mahdollistavat avoimen keskustelun myös ongelmakohdista. Sama periaate koskee suhteitamme Venäjään. Sivumennen sanoen, pidän lännen pokkuroimispuheita omituisina. Viimeistään EU:n kautta Suomi on itsekin hyvin tiiviisti osa läntistä yhteisöä.

Arvoisat kuulijat,
Suomen puheenjohtajuus Euroopan yhteistyö- ja turvallisuusjärjestössä ETYJ:issä on nurkan takana. Puheenjohtajan nuija siirtyy Suomelle ensi vuoden alusta. Edessä on melkomoinen urakka, joka antaa runsaasti väriä Suomen ulkopolitiikalle vuonna 2008.

Suomen kausi ETYJ:in ruorissa alkaa haastavissa merkeissä. Kosovon tulevaa asemaa koskeva prosessi on tulossa ratkaisuvaiheeseensa vuodenvaihteen tienoilla. Kosovon kysymys on strategisen tärkeä EU:lle, mutta hyvin merkittävä myös ETYJ:lle. Järjestön puheenjohtajana hoidettavanamme on 1000 hengen Kosovo-kenttämission tulevaisuus. Toivoa sopii, ettei ihmisoikeuksiin ja demokraattisten instituutioiden kehittämiseen omistautunut missio joudu poliittisen kiistan uhriksi.

ETYJ:in agendalla on liuta vaikeita asioita. Vaalitarkkailu on näistä yksi. Järjestön vakiintuneen vaalitarkkailutoiminnan järjestelyt on haastettu. Venäjä on vaaliensa kohdalla rajoittanut tarkkailijoiden määrää ja aikataulua. Riskinä on, että muutkin IVY-maat ryhtyvät vastaaviin toimiin. Muita riitapaikkoja ovat ETYJ:n peruskirjaa koskeva kiista sekä kansalaisjärjestöjen osallistumiseen liittyvät kysymykset.

ETYJ:illä on vaikeuksia myös Suomea seuraavan puheenjohtajan valinnassa. Kazakstanin ehdokkuus vuodelle 2009 ei ole saanut kaikkien osanottajamaiden tukea, eikä maan demokratia- ja ihmisoikeuskehitys ole ollut kovin vakuuttavaa. Parhaillaan keskustellaan kolmen maan eli Kreikan, Liettuan ja Kazakstanin muodostamasta pakettiratkaisusta vuosille 2009–2011. Toivottavasti nykyinen puheenjohtajamaa Espanja saa kysymyksen ratkaistuksi. Puheenjohtajuus on hieno tehtävä, mutta en sentään ole kiinnostunut tupla-annoksesta!

Euroopan kylmän sodan jälkeisen turvallisuusarkkitehtuurin kulmakivi, tavanomaisen asevoiman rajoittamista koskeva TAE-sopimus seilaa pahassa ristiaallokossa. Venäjä on ilmoittanut keskeyttävänsä sopimuksen täytäntöönpanon, ellei 12.12. mennessä päästä sitä tyydyttävään ratkaisuun. Kahdenväliset neuvottelut Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä samoin kuin muidenkin osapuolten kesken jatkuvat. TAE-sopimuksen kohtalo vaikuttaa epäsuorasti myös ETYJ:in toimintaan, vaikkei puheenjohtajamaalla olekaan roolia neuvotteluissa.

ETYJ-puheenjohtajuus ei tietenkään ole pelkkä lista vaikeasti ratkaistavia ongelmia. Se on meille näytön ja laajan profiloitumisen paikka, jonka myötä Suomi näkyy ja kuuluu laajasti. Tartun puheenjohtajuuteen innolla, tiedostaen kuitenkin hyvin haasteellisen asetelman. Helppoja pisteitä ei tässä ottelussa ole jaossa.

Hyvät ystävät,
ihmisoikeuksien säästäminen puheen loppuun on sikäli harhaanjohtavaa, että juuri nämä oikeudet yhdessä demokratian ja toimivan oikeusvaltion kanssa ovat niin turvallisuuden kuin kehityksenkin perusta ja alku. Perusoikeudet tukevat kriisien ennaltaehkäisyä. Vastaavasti esimerkiksi vähemmistöoikeuksien loukkaukset ruokkivat konflikteja.

Ihmisoikeudet kuuluvat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopistealoihin. Meidät tunnetaan maana joka itse pyrkii toteuttamaan hyvin kansainvälisten ihmisoikeussitoumustemme vaatimukset. Meidän on kuitenkin tärkeää edistää ihmisoikeuksia myös kansainvälisessä toiminnassamme, jossa pyrkimyksenämme on juurruttaa maailmaan yhteisesti hyväksyttyjä universaaleja periaatteita sekä vahvistaa monenkeskistä yhteistyötä. Tämä on omakin etumme.

Politiikkansa tehostamiseksi hallitus on käynnistänyt ihmisoikeuspoliittisen selonteon laadinnan. Sen on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2008. Selonteossa tullaan linjaamaan eteenpäin katsovalla otteella sekä kansainväliseen ihmisoikeuspolitiikkaan että Suomen omiin ihmisoikeus- haasteisiin liittyviä tavoitteita. On tärkeää asettaa prioriteetit ja miettiä keinot niin, että voimme entistä paremmin vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Olen toivottavasti kyennyt osoittamaan sen, että ulkopolitiikkamme elää hyvin työntäyteistä ja tavoiterikasta aikaa. Haluan painottaa myös sektorin monipuolisuutta. Tämä ei ole yhdenasianliike, tämän tai tuon yksittäisen projektin ajamista. Toimimme laaja-alaisesti ja vastuullisesti.

Kokonaisvaltaisuudesta huolimatta meidän on priorisoitava asioita eduistamme lähtien selkeästi ja johdonmukaisesti. EU:n roolin ja toiminta- kyvyn vahvistaminen, kansainvälisen kriisinhallintayhteistyömme ja Nato-suhteen kehittäminen sekä hyvien kahdenvälisten suhteiden rakentami- nen ovat tällä hetkellä ulkopolitiikkamme aktiivisimpia kokonaisuuksia.

Mihin vie Suomen tie, riimiteltiin tämän tilaisuuden mainoslehtisessä. Mielestäni tähän pitäisi voida antaa lyhyt ja ytimekäs vastaus: eteen- ja ylöspäin!

Ilkka Kanerva